AIKATAULU  

5. Valon Voimat-kaupunkitapahtuma '99 jakautuu viiteen eri teemalliseen osa-alueeseen:

VALO JA LIIKE on ääntä, valoa, liikettä ja tilaa tutkiva laboratorio, joka keskittyy kokeellisiin klubiympäristöihin ja tanssin uusiin ilmenemismuotoihin. Club Lux3 avaa 5. Valon Voimat-kaupunkitapahtuman marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna Töölönlahden makasiineilla.
VALON AIKA korostaa Valon Voimien luonnetta yhteisöllisenä ja sosiaalisena prosessina. Projekteja toteutetaan yhdessä kaupungin moninaisten yhteisöjen kanssa asukastaloista ja vanhainkodeista lastentarhoihin ja sairaaloihin. Valon Ajan tapahtumissa asukkaat ovat vahvasti mukana valaisemassa omaa elinympäristöään.
VALON TAIDE tuo Helsingin katukuvaan ja gallerioihin kymmeniä teoksia - valoa, tulta, ääntä ja performanssia. Teoksia, joiden avulla kaupunki näyttäytyy uudessa valossa. Teoksia, jotka tutkivat taiteen merkitystä kaupunkitilassa ja -yhteisössä.
VALON SIRKUS - Uuden Sirkuksen esiinmarssi jatkuu Valon Voimissa. Valon Sirkus etsii uusia mahdollisuuksia, tiloja ja yleisöä esittävälle taiteelle pimeänä vuodenaikana.
VALO - URBAN DESIGN on uutta muotoilua pimeään vuodenaikaan. Esineitä, tilaa, konsepteja. Lasipalatsin Näyttely-tilassa koko tapahtuma-ajan avoinna oleva VALOhoito esittelee ensimmäisen sarjan VALOesineitä; valaisevia kalusteita, lämpimiä vaatteita, kirkkaita ääniä.

MARRASKUU


   
  VALO

26.10.- 14.11. maximedian valotaulut
15.11. – 31.12. helsingin kaupungin matkailutoimiston ikkuna, pohjoisespa 19 lola stalenhoef ja nora fleming

   
 

VALOhoito – valoa, ääntä, hoitoa, maitoa –
uutta muotoilua pimeään vuodenaikaan

5.11.-30.12. ti-pe klo 12-20, la-su klo 12-18, Lasipalatsin Näyttely-tila, Mannerheimintie 22-24
Susan Elo, Tuija Asta Järvenpää, Tuula Pöyhönen

5.12. klo 12-18 Oopperaa ja klassista hoitoa
7.12. klo 16-20 SHIATSU hierontaa. Shiatsuhieroja Ville Vesterinen. Puolen tunnin hoito 50 mk.
9.12. klo 8 Aamuhoito. Helena Paavola soittaa J.S.Bachin soolosellosarjoja
14.12. klo 16-20 SHIATSU hierontaa. Shiatsuhieroja Ville Vesterinen. Puolen tunnin hoito 50 mk.
16.12. klo 8 Aamuhoito. Helena Paavola soittaa J.S.Bachin soolosellosarjoja
19.12. klo 12-18 Oopperaa ja klassista hoitoa
23.12. klo 7.30-9 Aamuhoito



   
 

CLUB LUX3 5.-6.11. Töölönlahden makasiinit

pe 5.11. 21 - 04 50 mk 20v
movie: talvin singh: drum and space (sisäpihalla, ilmainen)
sound: e.o.n. project (helsinki)
slomotion airlines (helsinki) featuring
cheka + arttu takalo +snowcone
kitchen recordings (dublin) presents:
basic
rob rowland
visuals: psyberia
ocean

la 6.11. 21 - 04 50 mk 20v
sound: dj aivar tonso (tallinna)
p.c.p. featuring dj slon (st P)
gad/midiliitto collective (hki)
the big chill (london):
dj pete lawrence, vj justin eade a.k.a. glimpse
visuals: katastro.fi
janne räisänen, dan palmgren, maria duncker

www.katastro.fi

   


trainstation

  TRAINSTATION - rautatieasemille suunniteltu tanssiteos

6.11. klo 16 ja 18, Helsingin Rautatieaseman asemahalli
Seven Sisters Group (lontoo)



YÖLIIKKUJAT - valoteoksia

6.11. klo 17-21, Luonnontieteellinen museo, Pohj.-Rautatienk. 13
15.11. 17-20, Karhupuisto
Kallion lukion oppilaat




   


lomo meets techno kuva:sami hyskylahti

  LOMO MEETS TECHNO russian rave 97-99 – valokuvia

7.11. –30.11 ravintola Töölöntorinkatu2
Sami Hyrskylahti



VALOKYLPY – nykytanssia galleriassa

8., 10. ja 12.11. klo 20-21 – osa I
15.-17.11. klo 20 -21 – osa II
Profounders –galleria, Museokatu 46
Anna Varakas, Ia Adelkreutz, Heli Kauppila, Laura Routti



SATUJEN SATU – tanssisatu lapsille

10.11. klo 18, Koskikujan päiväkodin piha, koskikuja 7, vantaa
17.11. klo 18, Rekolanmäen päiväkodin piha, hansinkatu 4
20.11. klo 18, Kontulan Lampipuisto, lampipolku/lettopolku
koreografia: anna-maria vairio, valaistus: jukka ahde, puvut: niina huovinen, Vantaan Tanssiopisto



LOISTOJUTTU – valotaidetta laitoskodeissa

11.-21.11. Kustaankartanon vanhustenkeskus, Oltermannintie 32
MUISTOT Merja Heino
PISARALIEKIT Eeva Lampela
GNOM Pia Backström
EMPYREUM Toto Tuovinen
TUNNELI Tuula Salovaara ja Santeri Auvinen
TAIVAAN RANTAA Anna Varakas
TaiK Avoin/NORTHERN LIGHTS, valo- ja tilataiteen työpaja

11.12.99 klo 16-18 Killinmäki, Vanha Rantatie 254, Kirkkonummi
VALOA JA VALOTEOKSIA
Pietu Pietiäinen ja Killinmäen asukkaat ja työntekijät

24.11.- 12.12. Koskelan sairaala, Käpyläntie 11
VALOILO
TaiK taideosasto, valoprojekti

24.11. klo 18 konsertti Koskelan sairaalan kappelissa, PHILOMELA-KUORO, IIK! - taidetta laitoskodeissa


2.12. Sofianlehto, sofianlehdonkatu 8,
SAMA KUDE MEISSÄ- omia polkuja soffarin mäellä
Jari Haanperä Kuvataideakatemian tila-aikataiteen opiskelijat, Sofianlehdon asukkaat ja työntekijät




KOTA – nuorten taidetta valokeitaassa

12.11. klo 18-22, Harjun Nuorisotalo, Aleksis Kivenk.1
Harjun nuorisotalon nuoret



LIGHTWORKS – performanssia, ääni-ja maataidetta

12.11. klo 19.30-20.30, Harjun Nuorisotalo, Aleksis Kivenk.1
Kansainvälisen nuoriso-ohjaajaseminaarin workshop





LAPSI JA VALO


15.11. INSPIRAATIOPÄIVÄ Valon voimien yhteistyöprojekti Töölönlahden makasiineilla päiväkoti Idelian, Nallin, Purpurin ja Oulunkylän suomalais-englantilasen päiväkodin kanssa.

15.11.-19.11. VALOVIIKKO, Päiväkoti Lumikki, Prinssitie 1

19.11. klo 16-20 VALON LEIKIT, Päiväkoti Särjen pihalla, Särkiniementie 28, Särkeläiset, vanhempainyhdistys, Lauttasaaren yhteislyseo

20. - 21.11. LASTEN LAMPI, Kontulan Leikkipuisto Lampi, lampipolku / lettopolku
20.11. klo18 satujen satu, Vantaan tanssiopisto
ja klo 18:30 tulikansa
21.11. klo 16-20, aarteenmetsästys, taskulamppu mukaan!
Reija Pasanen ja Kaori Umeda / Northern Lights valo- ja tilataiteen työpaja TaiK/Avoin



TEEHETKI - lämpimiä kuvia kylmälle kadulle

22.-26.11.klo 19-21, Profounders -galleria, Museokatu 46
Ia Adlercreutz ja Anna Varakas

   


vuosisadan varjot

 

VUOSISADAN VARJOT – kaupunkitilallinen valoteos

23.11 -8.1. klo 17 - 09 projisointeja kuudessa kohteessa: Lasipalatsi (Mannerheimintie 22-24),
Porthania (Yliopistonkatu 3),
Espan lava,
Erottajan pelastuslaitos (Korkeavuorenkatu 26), StoraEnso (Kanavaranta 1) ja
Metrotalo (Siltasaarenkatu 22)
Ulla –Maija Alanen

linkki nettisivuille



HEIJASTUKSIA - vedenalaisia valokuvia

24.11.-12.12, ti - su klo 11-17, Galleria Uusitalo,
Lönnrotinkatu 15 Dan Palmgren



I SCREAM FOR ICE CREAM - loistava jäätelöfillari

26-28.11. noin klo 18-20 Lasipalatsin, Töölönlahden makasiinien ja Kaapelitehtan ympäristössä
Jane Watt (lontoo)

   

 

  VALON SIRKUS – nykysirkuksen esiinmarssi jatkuu

26.11. klo 20 Töölönlahden makasiinit
-TULIKANSA
   


maximus manicus

  MAXIMUS MANICUS- tuliesitys supermarionetilla, Grotesk Company: Kati Sorvali, Jari-Jussi Voijola, Riiko Vormala
MARIA!WHO? HURJAMAASSA, Värikansan fluorosirkus
   


cirkus space

 

27.11. 20-01 Sirkuskavalkadi, Kaapelitehdas, Pannuhalli, Tallberginkatu 1, esiintyjiä Suomesta, Ruotsista, Tanskasta ja Englannista

27.-28.11. 10-15 Nykysirkuksen seminaari, Kaapelitehdas, Turbiinisali, Tallberginkatu 1
vieraita mm. Cirkus Cirköristä, The Circus Space:stä, Tanssiteatteri Hurjaruuthista, Turun Ammattikorkeakoulun sirkustaiteen osastolta, Suvelan Sirkuksesta, Nuorisosirkusliitosta, Taiteen keskustoimikunnasta




FIRE SCULPTURE

28.11. Harakan saaren - Kaivopuiston rannan alueella, säävaraus, Christopher Varady-Szabo (Gaspé, Kanada)



KUISKAUSTEN SILTA

29.11.- 10.12. pimeinŠ vuorokaudenaikoina
Ruoholahden Kanavan läntisin silta
Ruoholahden asukasyhdistyksen kulttuurijaos, Sami Kirves ja Niko Palmu



MIKÄ IHANA AURINKO - kuvia kehitysmaista

29.11. – 29.12. klo 16-22, STM:n ikkunat Kirkkokatu 14 ja Meritullinkatu 8,
Könkkölä, Saraste, Virtanen



Martin Richman (Lontoo), Laddat Ljus (Tukholma)
Teosten syttyminen siirtyy parilla viikolla. Pahoittelemme.

Marraskuun lopusta Tammikuun loppuun
Valoinstallatioita ja maisemavalaisua Sofianlehdon (Sofianlehdonkatu 8) ja Kustaankartanon (Oltermannintie 32) ympŠristšissŠ.



-- JOULUKUU --



PUISTON SALATTU ELÄMÄ – pimentopaikat heräävät

3.12. klo 19-21 Ala-Malmin puisto, Ala-Malmin tori 1
Pohjois-Helsingin kuvataidekoulun oppilaat



FIREWORK

3.-5.12 Kolera-allas, Kauppatori, PAIKKA MUUTTUNUT!
Clarissa Berning (Lontoo)



HEIJASTUKSIA PIKKU HUOPALAHDESSA opus II

4.12. klo 18, Pikku Huopalahden pohjukka, Tilkantori,
Pikku Huopalahtiseura, Pikku Huopalahden kuvataideseura




NOITAYMPYRÄT

8.12. klo 18-19 Vanha Kirkkopuisto, Bulevardi 5, Annantalon fyysisen teatterin ryhmä, ohjaaja Hannele Niiranen



NEW COMPOSERS AND FRIENDS (pietari)

11.12. klo 21–03, liput 30, k18, Gloria, pikku roobertinkatu 12-14, New Composers, 2012, dj Nadezhna, Android, Vladimir Bukinik, Tapani Rinne, Eero-Pekka Rislakki



JÄÄ PALAA – jää-, tanssi- ja tuliperformanssi

12.12. klo 17 ja 20 Sanomatalon ala-aula
Valo- ja visuaalinen suunnittelu, performanssi: Kaisa Salmi,
Tanssi ja koreografia: Mikko Orpana,
Puvustus: Päivi Uusitalo, musiikki: Mikko Hynninen



MUISTOJA - tulimeri Tuorinniemen puistossa ja rannalla

12.12. klo 15-18, Tuorinniemenpuisto, Herttoniemenranta
Anne Pietarinen ja Ankkuri-ryhmä



KAUPUNGIN SYDÄN – kunnianosoitus 450-vuotiaalle Helsingille

20.12.99 –15.1.00 Vanhankaupunginlahden koski, Hämeentie/Viikintie
Teemu Syvänen



MIKÄ IHANA PIMEÄ PUISTO- performanssi
13.12. klo 17 Vanha kirkkopuisto, Sari Salovaara, Kalle Könkkölä



SE MIKÄ JÄÄ MUISTIIN - muistia käsittelevä surrealistis-tieteellinen installaatio

14.12. - 3.1.’00 klo 12-18,
joulunpyhinä suljettu, aattona klo 14-16
galleria Albertinkatu 19
Valo-ja kuvateatteri ääni!, Jari Haanperä



Cover Girl esittää: MAAILMAN PARANTELUA
14.12.-3.1.'00
klo 12-18, joulunpyhinä suljettu, aattona klo 14-16
galleria Albertinkatu 19,
Maria Duncker



   

polar light observatory
  POLAR LIGHT OBSERVATORY

14.12. – 12.1.’00, Tähtitorninmäki
Oliver Kochta ja Frank Lüsing (Hampuri)



KÖYHIEN JOULU - valoteos

15.12. klo 11-14, Myllypuron kuplahalli
Otto Santala
   

valoa vaatteessa kuva:jussi aalto

 



VALOA VAATTEESSA - minimalistinen muotinäytös

15.12. klo 16:30 elokuvateatteri Bio Rex
ja klo 17:30 Lasipalatsin Näyttelytilan VALOhoidossa
Vaate: Petra Ilonen, Liike: Minna Vainikainen, Valo: Jukka Mikkonen, Ääni: Juha Nuutinen



HERÄÄMÖ-PERFORMANCE 1999

15.12. klo 19, Dianapuisto Erottajankatu 4
Heräämö: Lari Aaltonen, Jukka Korpihete, Tuomas Laitinen, Mikko Saario



URBAN RUSKA

15.12.’99 -15.1.’00, noin klo 17-08, Sofiankatu
Simon Gripenberg



SADAN KYNTTILÄ AAMU – ketjutansseja ja musiikkia

17.12. alkaen klo 8, Roihuvuoren kirkon edustalla,
Tulisuontie 2, Päivi Aura ja Roihuvuoren alueen päivähoito, tanssin siivin yli Roihuvuoren



TULIPATSAAT

30.12. klo 18 Harakan saaren rannnassa, vastapäätä kaivopuistoa, Heidi Göransson, Anu Horttanainen



VALOKAUSTIKA - tila-, valo- ja ääniteos

14.12.-3.1.’00
klo 12-18, joulunpyhinä suljettu, aattona klo 14-16
Uudenmaankatu 36, sisäpiha
Jari Haanperä



EXIT - ääni-installaatio

Kaivokadun alikulkutunneli, aika ilmoitetaan myšhemmin,
Timo Humaloja



Valon Voimat suosittaa:

NÄKYVÄN TAA – helsinkiläistä kaupunkitutkimusta
3.11. – 5.12. Jugendsali, Pohjois-Esplanadi 19